C- Nordic Management

Yrityksen kannattavuuden parantaminen – aloita karsimalla kuluja

Pandemia on pakottanut monet yritykset tarkastelemaan liiketoimintansa tehokkuutta uudella tavalla. Vaikka talouden elpyminen on lähtenyt lupaavasti liikkeelle, on monelle yritykselle tärkeää elvyttää myös oman yrityksen taloutta, ja turvata kassan riittävyys mahdollisilta uusilta epävarmuustekijöiltä.

Epävakaissa olosuhteissa on yrittäjän katsottava sekä peiliin että tuloslaskelmaan. Liikevoittoprosentti antaa hyvää osviittaa siitä, onko yrityksellä riittävästi liikkumavaraa toiminnassaan – sen olisi terveellä yrityksellä hyvä olla yli 5 prosenttia. Luku vaihtelee toimialoittain, mutta on silti yleinen hyvä nyrkkisääntö oman yrityksen talouden tarkastelemiseen.

Jos yrityksen kannattavuudessa on kehittämisen varaa, on hyvä aloittaa liiketoiminnan tervehdyttäminen karsimalla turhia kuluja ja tekemällä tarvittaessa myös investointeja kannattavuuden parantamiseksi.

1. Harkitse ulkoistamista

Asiakaspalvelu, palkkahallinto, markkinointi – yrityksessä saattaa olla monia toimintoja, joiden työpanokseen ei ole hyödyllistä varata kokoaikaisia henkilöresursseja. Jos asiakkaat ottavat sinuun yhteyttä tiettyyn aikaan päivästä esimerkiksi aamupäivisin ja iltapäivä on hiljaisempaa aikaa tai asiakaspalvelun resurssitarve vaihtelee sesongeittain, kannattaa harkita asiakaspalvelun ulkoistamista.

Ulkoistamispalvelut eivät enää nykyään rajaudu ainoastaan ns. rutiininomaisiin tehtäviin, vaan yhä enemmän yritykset haluavat maksaa osaamisesta ja tehokkaasti hyödynnetystä työajasta myös asiantuntijatyössä.

Meiltä voit saada yritystoimintasi tueksi taloushallinnon peruspalveluiden lisäksi myös ulkoistetun talouspäällikön tai vaikka CFO:n. Tehokkaat ja modernit taloushallinnon ohjelmistot ja työkalut säästävät ulkoistamisen kautta myös sinun työaikaasi.

2. Automatisoi

Taloushallinnossa, myynnissä, markkinoinnissa, asiakaspalvelussa ja monissa muissakin yrityksen toiminnoissa voi nykyään hyödyntää automaatiota. Järjestelmien asennus ja yhteensovittaminen tuo aluksi kuluja, mutta säästää kallista työaikaasi vuosiksi eteenpäin.

3. Käy läpi prosessit

Työtehtävien lisäksi on hyvä käydä säännöllisesti läpi myös muut yrityksen prosessit. Tarkastele yksityiskohtaisesti, miten palvelusi tai tuotteesi myyntiprosessi sujuu. Onko ruuhka-aikana riittävästi henkilökuntaa? Jos asiakas joutuu aina jonottamaan ravintolassasi tai kaupat menevät ohi, koska kukaan ei kerkeä vastaamaan puhelimeen, näkyy tämä nopeasti menetettyinä rahavirtoina. Riittävät resurssit tukevat myyntiä ja pitävät asiakastyytyväisyyden korkeana. Väärissä asioissa säästäminen ei ole viisasta.

Tarkkasilmäisin apu yritystoiminnan tarkasteluun voi usein löytyä myös oman talon sisältä. Kysy työntekijöiltäsi, miten he parantaisivat yrityksesi toimintaa, mikä toimii ja mikä ei. Heillä on usein paras näppituntuma erityisesti omaan työhönsä liittyvistä asioista. Tätä hiljaista osaamista ei kannata ylenkatsoa, sillä se voi tuoda kaivattua uutta näkökulmaa yrityksesi toimintaan. Myös työntekijät arvostavat, että tulevat kuulluiksi ja voivat vaikuttaa omaan työhönsä liittyvissä asioissa.

4. Kilpailuta

Pienistä puroista kasvaa suuri virta – siksi myös pienemmät juoksevat kulut, kuten puhelinliittymät, vakuutukset ja sähkö on hyvä kilpailuttaa säännöllisesti.

Muutama kymmenen tai sata euroa kuukaudessa ei pienyrittäjän taloudessa tunnu sillä hetkellä suurelta summalta, mutta tarkastele potentiaalista säästettyä summaa vuodessa tai viidessä vuodessa. Satojen tai tuhansien eurojen säästö pidemmällä aikavälillä mahdollistaa hyvän pohjan varakassalle tai tärkeille investoinneille.

Ole siis tarkka pienistäkin kuluista, vaikka ne sillä hetkellä tuntuisivat merkityksettömiltä.

5. Säästä vuokrakuluissa

Etätöiden lisääntymisen myötä toimistojen käyttöaste on laskenut. Moni yritys on viimeistään nyt havahtunut etätyön positiivisiin puoliin, ja ns. hybridimalli eli osittainen etätyökäytäntö on monilla aloilla jäämässä normiksi. Yritykset suhteuttavat toimitilastrategioitaan vallitsevaan tilanteeseen ja tekevät säästöjä hankkimalla työntekijöilleen pienempiä toimistoja.

Jos toimitilojesi käyttöaste on laskenut esimerkiksi 60 tai 80 prosenttiin, voit tehdä merkittäviä säästöjä vuokrakuluissa hankkimalla uusiin etätyökäytäntöihin sopivat toimitilat.

6. Tarkista hinnoittelu

Milloin olet viimeksi tarkistanut tuotteen tai palvelusi hinnoittelun? Inflaation lisäksi hinnoittelussa on hyvä ottaa huomioon yleinen taloustilanne ja oman toimialan liiketoimintaympäristö. Hintojen tarkistus on hyvä tehdä säännöllisesti, sillä esimerkiksi inflaation vaikutukset yleiseen talouteen vaihtelevat vuodesta toiseen ja ulottuvat jossain muodossa kaikille toimialoille.

Pandemian hellittämisen myötä moni kuluttaa nyt kernaasti varojaan, ja tämä tarjoaa mahdollisuuden miettiä myös hinnoittelua uudelleen. Jos kauppa käy hyvin, kokeile maltillista hinnan korotusta. Jos myynti edelleen takkuaa, kokeile laskea hintoja. Pienentyneen katteen negatiiviset vaikutukset saattavat korvautua reilusti kasvaneena myyntinä.

7. Varastoinnin kulut

Jos liiketoimintasi edellyttää varaston ylläpitoa, on myös tämä merkittävä kuluerä. Jos teet suuria tilauksia ja saat näin määräalennuksia, voi säästetty summa kostautua kasvaneina varastointikuluina. Varaston kiertonopeus on yleensä hyvä pitää korkeana. Mieti tarkasti, olisiko pienemmissä erissä tilaaminen sittenkin edullisempi vaihtoehto säästyneiden varastointikulujen ansiosta.

Tuottaako kulukuri ja budjetointi päänvaivaa?

Pyydä rohkeasti apua ja investoi osaamiseen talon ulkopuolelta. Sekä kirjanpidon että verotuksen taitava hallinta tuo yritykselle säästöjä, mutta tukea kannattaa pyytää myös isomman kuvan hahmotteluun.

Asiantuntijamme auttavat mielellään kaikenlaisten kysymysten kanssa. Investointi ulkopuoliseen talousosaamiseen voi olla uusi alku järkevään talouden hallintaan ja tuoda merkittäviä säästöjä pitkällä aikavälillä.

Lue lisää ulkoistetusta CFO-palvelustamme