Onko tilitoimiston sijainnilla merkitystä?

/, Blogi/Onko tilitoimiston sijainnilla merkitystä?

Onko tilitoimiston sijainnilla merkitystä?

Onko sillä merkitystä? Se riippuu sinusta itsestäsi. Kommunikaatiovälineet mahdollistavat nykypäivänä yhteydenpidon monella eri tapaa. Laskut ja tarvittavat materiaalit voidaan lähettää sähköisesti ja palaverit on mahdollista järjestää myös esimerkiksi Skypen välityksellä. Sähköistyminen mahdollistaa monille yrityksille laajemman toiminta-alueen ja sitä kautta suuremman asiakaskunnan, niin myös tilitoimistoille.

 

Miksi valitsisin tilitoimistoni sijainnin perusteella?

Monille asiakkaille se on luontevaa ja monet voivat kokea sen turvallisemmaksi, kun tilitoimisto on lähellä. Kirjanpitäjä on aina tavoitettavissa, sähköisen viestinnän lisäksi. Tilitoimistolle voi aina saapua tapaamaan henkilökohtaisesti. Jos haluat esimerkiksi viedä materiaaleja ja samalla keskustella yrityksesi taloudesta tai vaikka muita mukavia kasvotusten, niin on se mahdollista.

 

Meille henkilökohtainen palvelu on tärkeää

Palvelumme on aina henkilökohtaista ja sen voimme tarjota omalla henkilökohtaisella kirjanpitäjällä, joka hoitaa asiakasyrityksen asiat kokonaisuudessaan. Toiveenamme on myös Nordic C-Managementilla pitää asiakas lähellä tapaamalla yhdessä kolmen kuukauden välein, jotta voimme ennakoida tulevia tapahtumia ja varmistaa, että asiakasyrityksen talous toimii optimaalisella tasolla.

 

Missä sijaitsemme?

Pääkonttorimme sijaitsee osoitteessa: Salomonkatu 17 B, 00100 Helsinki. Sijainti on hyvien kulkuyhteyksien päässä, tärkeästä syystä. Me haluamme huolehtia osaltamme hyvästä palvelusta, jotta asiakkaan on helppo saapua toimistollemme, niin julkisella liikenteellä kuin autollakin. Meille pääset niin junalla, bussilla, raitiovaunulla kuin metrollakin. Sijaitsemme myös taksitolpan läheisyydessä sekä tiloistamme löytyy myös parkkihalli. Toimipisteitämme löytyy Helsingin lisäksi Espoosta, Lohjalta, Tampereelta, Turusta ja Tallinnasta. Olemme levittäytyneet ympäri Suomen, jotta henkilökohtainen palvelu olisi mahdollista, sijainnistasi riippumatta.

 

Asiakkaan viihtyminen on meille tärkeää

Sijainnin lisäksi haluamme aidosti saada asiakkaamme viihtymään. Pääkonttorimme sijaitsee siistissä toimistorakennuksessa Kampin Autotalon tornin 9. kerroksessa. Meille pääset suoraan hissillä ovelle saakka. Siistin ympäristön ja tilojemme lisäksi tarjoamme aina vieraillemme kahvia tai teetä. Toimistoltamme löytyy lisäksi erillinen neuvotteluhuone, joka on tarkoitettu asiakastapaamisia varten. Pääkonttorimme 9. kerroksesta on asiantuntevan palvelun lisäksi hulppeat näkymät koko Helsingin ylle!

Tutustu toimistoomme lisää ylhäällä olevista kuvista (pääset katsomaan kuvia pieninä klikkaamalla kuvaa)! Ota yhteyttä tai saavu suoraan paikalle, niin katsotaan yrityksesi talousasiat kuntoon henkilökohtaisesti! Nordic C-Management / puh. 020 734 6900 / info@c-management.fi.

 

 

By | 2018-07-13T11:42:06+00:00 heinäkuu 13th, 2018|